Marjatan tarina

”Olin aina menossa”

Perheessäni oli 7 lasta ja isä teki meille kaikille sukset. Vanhemmat veljet katkaisivat omat sukset ensin ja sitten he ottivat minun ja poikki menivät nekin. Sain välillä olla ilman suksia ennen kuin isä kerkesi tekemään. Hän oli suksimestari, eikä kerennyt kun suksia tekemään talvisin.

Hiihto oli päälaji ja harrastin myös pesäpalloa ja lentopalloa. Lentopallosta minulla on mestaruuksia, niin kuin pesäpallostakin. Talvisin tuli aina mieleen, että täytyy hiihtää ja kesällä taas pesäpalloa pelata, se oli tärkeää. Lentopallo tuli sitten ihan viimeiseksi, olin jo aikuisiässä, kun keksin lentopallon.

Olin joka viikonloppu menossa ja jos kauppaan tai johonkin menin, niin menin suksilla. Kiersin myös lenkkiä omassa kylässä. Kun minä läksin aamulla, niin naapurissa emäntä tuli huutamaan: ”Hullu urheilija, ihan hullu!” Mutta en minä treenannut sillä tavalla kuin nykyään, nehän treenaavat niin kauheasti. Mutta treeniä tuli ihan pakostakin, kun minulla oli niin pitkä matka kouluun ja sinne oli joka päivä mentävä, kesällä kävellen ja talvella suksilla.

Seuran kanssa kiersin ympäri Suomea kansallisissa kilpailuissa ja liittojuhlissa kansallispuku päällä. Kun pärjäsin hyvin, niin seura oli heti minun kimpussani ja kyseli mukaan kilpailuihin. Äitivainaa sanoikin: ”Pitääkö aina mennä?” Hänen sanat soivat minun korvissa edelleen.

Kun hiihto loppui, niin aloin pilkkimään. Suomen mestaruuskisoista sain pienen astianpesukoneen 60-luvulla. Luulen, että se on vielä vintillä jossain. Hiihdossa ensimmäisillä ja pilkillä ensimmäisillä. Urheilu toi elämäniloa ja eteenpäin menemistä. Kyllä minä nautin siitä niin.

Olen ollut mukana perustamassa Korson Kaikua. Tällä hetkellä olen vanhin jäsen, oikeastaan varajäsen jo nyt. On liikunta vielä tärkeä, mutta ei enää ole lajeja kuten pesäpalloa tai lentopalloa. Mutta käyn aina lenkillä ja Korsoonkin kävelen aina ihan reilusti, noin 2,5 km.

Jännää, miten on pystynyt sillä tavalla menemään. Hyvä mieli tulee siitä, että on pystynyt menemään ja muistoja saanut. Ei ihme että jäsenet jomottelevat jo, mutta toisaalta jos ei olisi peruskuntoa ja lihakset kunnossa, niin olisi vielä huonompi tilanne.

Urheilu merkitsee hyvää, sitä että pysyy kunnossa. Kun 90 lähenee, niin eihän tässä kunnossa varmaan muuten olisikaan. Pelkään että jos ei liiku, niin saattaa joutua laitokseen, joten pitää vain sisulla kävellä ja koittaa hoitaa itseään. Eihän kukaan muukaan hoida sinua, jos et itse.