”Vien myös usein kukkia tai jotain hyvää hänelle. Juttelemme vanhoista asioista ja kehun hänen reippaita jalkojaan ja nuorta mieltä!” - Mitä Alzheimer-diagnoosi toi Mean äidin elämään?
Kirjoittanut Lotta Parkkola
Vantaalaisen, 58-vuotiaan Mean äidillä todettiin Alzheimer vuonna 2015. Ennen diagnoosiaan äiti oli sosiaalinen, liikkuva ja asiansa ripeästi hoitava äiti sekä mummi. Ensimmäiset näkyvät muutokset liittyivät arjenhallintaan: Kahvin keittäminen ja pyykin pesu eivät luonnistuneet entiseen tapaansa. Ulkoillessa äiti eksyi helpommin, sillä oikeat suunnat hävisivät mielestä. Eksymiset toivat esimerkiksi kaupassa käyntiin sekä välillä kotona suunnistamiseen haasteita.
Mealla ei ollut juurikaan kokemusta muistisairauksista ennen äidin diagnoosia. Ainoastaan yhdellä sukulaisella oli ollut muistisairaus, joten tietoa ei ollut entuudestaan esimerkiksi muistisairaan oikeuksista tai sairauden etenemisestä. Tietoa täytyi etsiä melko omatoimisesti, mikä tuntui haastavalta. Esimerkiksi erilaisia rahallisia tukia ei tarjottu suoraan, vaan asioita piti selvittää itsenäisesti. Terveyskeskuksen muistihoitajasta oli kyllä apua. Muistihoitaja kertoi, mitä muistisairaus tarkoittaa, miten se etenee ja lisäksi hoitaja auttoi asioiden hoidossa.
Erittäin suuri apu oli kuitenkin äidin avopuolisosta, joka hoiti äidin asioita. Mea mainitseekin, että jos puolisoa ei ole, kannattaa apua tilanteeseen hakea mahdollisimman nopeasti.
Äidin muistisairaus on nyt jo pitkälle edennyt ja hän asuu hoitokodissa tehostetun palveluasumisen parissa. Äiti ei ole kuitenkaan aikoihin tuntenut itseään oikeastaan sairaaksi. Toisinaan hän saattaa mainita, että muisti on hieman heikentynyt. Sosiaalisena ja liikkuvana tunnettu äiti nauttii kävelystä yhä edelleen ja usein Mean vieraillessa he käyvätkin kävelylenkillä ulkona. Äidin kanssa jutellaan vanhoista muistoista ja Mea kehuu äitiä reippaista jaloista ja nuoresta mielestä! Mea vie äidille tuliaisiksi kukkia ja maittavia herkkuja. Äiti on kiitollinen hoitajien avusta ja siitä, kun omaiset tulevat kyläilemään.
Mitä tulee vertaistukeen, Mea kokee, että se on tuonut hänelle tukea niin iloissa kuin surussa. Hän hakeutui Uudenmaan Muistiluotsin tarjoamaan vertaisryhmään noin 2-3 vuotta sitten, kun huomasi ilmoituksen paikallislehdessä. Ryhmä on yhteisöllinen paikka, jossa voi pohtia yhdessä muistisairaan läheisen asemaan liittyviä asioita. ”Ryhmässä voi jakaa tietoa ja kokemuksia sekä antaa palan omasta elämästään muille”, Mea sanoo.
Mea ja äiti ulkoilemassa.
