Kaikki uutiset

Syksyn aikana Uudenmaan Muistiluotsin työntekijät esittäytyvät. Esittelemme joka viikko yhden työntekijän. Seuraavana vuorossa Hanna:

"Olen Hanna Bärlund ja toimin muistiohjaajana ns. läntisellä alueella eli vastuualueina ovat Kirkkonummi, Siuntio, Inkoo, Raasepori ja Hanko. Olen ollut Uudenmaan Muistiluotsissa kohta 2,5 vuotta töissä. Työni sisältää muistiperheiden tukemista mm. puhelinneuvonnan ja muistitreeni- ja vertaisryhmien muodossa. Lisäksi pidän kaikille avoimia Muistikahviloita, joissa jaan tietoa muistiasioista ja järjestän erilaista muistia aktivoivaa toimintaa, kävelyryhmiä sekä luentoja muistin huollosta jne.

Parasta työssäni on kun on voinut olla avuksi ja tukena muistiperheille, joissa tilanne on saattanut olla hyvinkin raskas, tai kun saan ryhmätapaamisten jälkeen osallistujille hymyn huulille.

Vapaa-ajalla koitan aina löytää aikaa luonnossa liikkumiseen. Rentoudun parhaiten pitkillä metsäkävelyille yhdessä puolison ja koiran kanssa. Myös lukeminen on hyvä tapa pysähtyä ja saada mieli rauhoittumaan. Olen myös erityisesti brittiläisten ja pohjoismaisten rikossarjojen suurkuluttaja, ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa ne toimivat tehokkaana irtautumiskeinona päivän tapahtumista ja maailman menosta ylipäätään.

Mottoni syksylle on: Liike on lääke!"