Ensi viikolla saapuu Muistiviikko. Sen kunniaksi saimme kunnian julkaista muistisairauteen sairastuneen henkilön ajatuksia elämänsä varrelta. Jokaisella tämä tarina on omanlainen ja sellaisena ainutlaatuinen.
Tarina elämästä
Olen ollut yrittäjä noin 10 vuotta. Miehenikin teki myös joskus töitä yrityksemme piikkiin, satunnaisesti. Yritysmaailma ja sen perustaminen tyhjästä omine pääomineen ja osaamisineen on suurikin hyppäys tuntemattomaan, mutta mulla oli hyviä verkostoja ja rohkeutta, intoakin kokeilla. Järki päässä ja jalat maassa -motolla!
Olen hurahtanut discotanssiin! Murrosiässä aloin nauhoittaa muun muassa Michael Jacksonia, kun saimme kasettisoittimen. Ja talven pimeinä kuukausina musiikista oli paljonkin iloa töppösten heilutteluun eli tanssiin…aloin vain sitten soveltaa omia kuvioita parketilla! Ja ei liene hukkaan mennyt, kun tasaisen epätasaiseen kysytään (jopa tanssilattialla kesken tanssin), että missä tanssikoulussa olen oppini hankkinut. Ja tämä on totta! Tiedän, että osaan aika nasakkaan discoilla! Nautin elämässäni myös siitä, että olen koonnut äitini runokirjan ja sain kai silloin nuorena sitten runoviruksen, kooten ajatelmia runovihkoihin… ei omia vaan ajan saatossa keräten hyviä tuumailuja talteen muiden kirjoittamina… tosin eihän vielä ole liian myöhäistä alkaa toteuttaa omiakin kirjoituksia. Aika näyttäköön!
Jäin leskeksi vuonna 2012, yksinhuoltajaksi ja keskeneräisen omakotitalon rakennuttajaksi. Yritystaustasta oli tähän vain hyötyä! En ole ihan helposti ollut höynäytettävissä raha-asioissa ja osaan ottaa faktoista selvää. Työpaikkanikin muuttui Intiaan 2011 lopulla, eli kaikki isot käänteet sattuivat ihan peräkkäin. Kun tulee haaste, otetaan asiasta selvää. Kysellään ammattilaisilta, perehdytään faktoihin. Pitää oppia, opetella rajaamaan ja käyttää älyään ja pyytää luotettavilta kontakteilta apua jos sitä tarvitaan. Tyhmä on se joka ei kysy! Sisukkuus on minulle yksinkertaisuudessaan tahtoa päästä tavoitteisiin, periksiantamattomuutta. Itseensä luottamista.
Haluaisin kertoa muistisairaille sekä läheisille, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus eikä koskaan pidä antaa periksi. Vaikka tulee niitä heikkoja aikoja, syvää surua, menetyksiä ja tuntuu, että olet yksin. Silti elämää elämällä moni asia järjestyy tai ainakin loksahtaa kohdalleen. Vähitellen tai nopeasti, milloin mitenkin. Mutta ilman toivoa ja unelmia ei jaksa. Aina on toivoa: päivä vain ja hetki kerrallansa.
”Emme voi valita musiikkia, jonka elämä meille soittaa, mutta voimme valita kuinka sen tahdissa tanssimme!”
