Korona on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan kaikkien ihmisten elämään enemmän tai vähemmän, lähellä ja kaukana. Yht´äkkiä tuli aikaa, kalenteri tyhjeni, kun tapahtumat ja tapaamiset peruuntuivat tai siirtyivät. Pienen hämmennyksen jälkeen havahduin. Miten minun on hyvä täyttää päiväni tänä kaameana aikana? Minkä ajan haluan antaa tautitilanteen seuraamiselle eri tiedotusvälineistä tai tilanteen pyörittämiselle omassa mielessäni tai asiasta keskustelemiseen muiden kanssa? Mitä voin tehdä turvallisesti kaikesta huolimatta juuri nyt? Olisiko hyvä tapa toimia vanhaa ohjetta mukaillen: Kiinnitä huomiota siihen, mitä on jäljellä, eikä siihen, mitä on menetetty.
Luonto on antanut juuri viime viikkoina valtavasti elämyksiä ja virikkeitä. Se on tarjonnut kevään ihmeen kuin uutena, vaikka olen sen kokenut jo yli 70 kertaa. Varhaiskevään kukat ovat jo lähes kaikki ilmestyneet - samassa järjestyksessä kuin joka vuosi ennenkin. Rentukat vielä puuttuvat. Luontohavainnot ovat merkityksellisiä paitsi tässä hetkessä, niin myös muistojen kannalta. Kevään ihmeen muistot liittyvät vahvasti omaan lapsuuteen, omien lasten lapsuuteen ja nyt lastenlasten lapsuuteen. Muistoissa on paljon samaa eri sukupolvien kokemuksina, vaikka ympäristöt ja olosuhteet vaihtuvat.
Luonnon herääminen on aktivoinut monenlaisia keskusteluja niin puhelimessa kuin kävelyretkillä (fyysinen etäisyys huomioiden!). On verrattu havaintoja: ”Oletko jo nähnyt…?”, ”Ei yleensä ole nähty näin aikaisin valkovuokkoja, vastahan ne äitienpäivän aikaan.” ”Kasvaako teilläpäin…?” On yhdessä ihmetelty, onko punavuokkojakin olemassa, millainen se näsiä on, jne. On myös todettu monella suulla, että nyt tässä poikkeustilanteessa luonnossa kulkiessa tulee rauhallinen olo. Luonto antaa jatkuvuuden- ja turvallisuudentunnetta. Isot männyt ja kalliot pysyvät paikoillaan, kesäkasvit nousevat, ja linnut laulavat ja sammakot kurnuttavat kuten ennenkin. Voi pysähdellä, kokea luonnon käyttäen kaikkia aisteja, antaa ajatuksen kulkea.
Jos ei ole mahdollisuus lähteä ulos, ”pitäisi tehdä” -listalta löytyy aina puuhaa. On ollut mielenkiintoista tutkia puhelimeen vuoden aikana kertyneitä valokuvia ja videoita. Kuvien kautta nousee muistiin paljon tärkeitä tapahtumia niin omasta arjesta kuin perheen ja ystävien kanssa vietetystä ajasta. Sieltä voi palauttaa mieleen niin marja- ja sieniretket, patikoinnit kuin yhdessä kokkailut ja pikku juhlat jne. Tästä kokoelmasta kerään nyt kuvat, jotka teetän paperikuviksi. Näiden valikoitujen kuvien kautta voin palauttaa mieleeni ja elää tilanteita uudelleen myöhemmin ja antaa niitä myös ystävilleni, jotka ovat olleet tapahtumissa mukana. ”Pitäisi tehdä” -listalta olen aloittanut myös YLEn digitreenin, johon en aiemmin ole saanut keskityttyä. Samoin olen ottanut työn alle jonkun asiapaperikansion järjestämisen. Ikkunanpesu on myös listalla, mutta se saa toistaiseksi odottaa.
Kirjaston sulkeutumisen myötä innostuin tutkimaan omaa kirjahyllyämme. Sieltä olen löytänyt hyvää luettavaa eri vuosikymmeniltä. Jollakin kohtaa tulee mieleen, miksiköhän olemme tämän kirjan aikanaan hankkineet. Tästä on hyvä jatkaa.
"Voin itse valita, mihin huomioni ja katseeni kohdistan."
Rentukoita ja kirkkaita ikkunoita odotellessa
Aulikki
Uudenmaan muistiluotsin vapaaehtoinen
