Hyvä työ aivoille

Arjessa muistia kuormittavat monet tekijät. Unohteleminen johtuu usein monen asian käsittelemisestä yhtäaikaa ja keskittymisen puutteesta. Kiire, väsymys ja stressi heikentävät muistin toimintaa. 

Muistamista voi tukea arjessa karsimalla ylimääräiset asiat ja keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan. Muistille on tärkeää syödä oikein, levätä riittävästi, liikkua säännöllisesti ja keskittyä olennaiseen. Muistiliitto on koonnut kognitiivisen ergonomian tueksi Hyvä työ aivoille-materiaalin, joka on tarkoitettu lähinnä työpaikoille. Materiaalia voi kuitenkin hyödyntää myös työelämän ulkopuolella.